Oops! It appears that you have disabled your Javascript. In order for you to see this page as it is meant to appear, we ask that you please re-enable your Javascript!

Tämä päivä on teidän, tämä päivä on minun

Te jotka ammattiin valmistuitte, tiedätte tunteen minkä itsekin koin 20 vuotta sitten.

Unelma, yksi etappi täyttyi. Useilla teistä se on näin. Toisilla se on välietappi johonkin vielä saavuttamattomaan.

Toisilla se on kipupiste. He jotka sen kokevat, tuntevat odotusten paineet voimatta vielä ilmaista todellisia pyrkimyksiään.

Juuri se välietappi on moninainen. Jotkut voivat avoimesti jakaa ajatuksensa tulevaisuuden suunnitelmistaan. Joillakin se ei ole niin yksiselitteistä. Tai se ei olekaan ehkä sitä mitä yleisesti oletetaan ammattiin valmistumisen myötä.

Mielessä syvällä voi polttaa ajatus mikä ei ole helppo. Ja mikä vaatisi suurta rohkeutta.

Tämä päivä on teidän.

Ja tämä päivä on minun.

Miksi minun?

Itse koin saavuttaneeni itselleni merkittäviä asioita artenomiksi valmistuttuani. Vaikka sitä ennen saavutin muitakin valmistumisia muihin ammatteihin.

Jokin vei silti jatko-opintoihin, tuotesuunnittelu ja kuvataide pyysivät katsomaan lisää, jotain selittämätöntä täydentävää. Ja se löytyikin opintoihini kuuluvista sivuopinnoista, valitsemastani kasvatuspsykologiasta ja filosofiasta. Niihin liittyvistä esseistä mitä Sain kirjoittaa.

Runous oli kulkenut rinnallani aina mutta jokin noissa opinnoissa avasi kirjoittajan minussa niin että runoutenikin nousi ja alkoi vallata tilaa enemmän ”oikeutetusti”.

Vuosia on kulunut silti.

Tuntuu kuin vasta nyt tänä keväänä olisin valmistunut ammattiini, tuntuu että olen sen hienon alussa.

Sanon teille nuoret ja ammattiin valmistuneet, kuunnelkaa sitä mikä saa teidät nousemaan uuteen aamuun innostuneena. Mikä saa ilonne esiin. Siinä on voimanne, kutsumuksenne.

Ja vaikka jokaisessa työssä on päiviä missä tuntuu puurtamisen maku, se on osa sitä työtä. Mutta sen muistaminen, missä on ilo, missä on rakkaus, auttaa yli puurtamisvaiheiden.

Toivotan teille valmistuneille sydämellisesti paljon onnea!

Rohkaisen valitsemallenne tielle.

Kun työtään kuuntelee

Jotain on valmistumassa mutta hyvin hitaasti. On pitänyt kuunnella käsillä olevaa minkä jo kertaalleen valmiiksi luulin tehneeni. Mutta työ vaati kuuntelemaan omaa ääntään ja niin tein. Kuulin siinä jo ohi menneen, en ollut julkaisemisen kanssa samaa mieltä, sillä se sanoitti vielä. Ja se sanoitti ihan muuta mitä olin ajatellut ja päätin kuunnella sitä mutta en loputtomiin.

Tien katse – runokokoelmani viimeistely oli käsillä. Ja se on käsillä jälleen. Se täydensi itse itseään, vähensi pois sen mikä ohi meni.

Toivon että elämä antaa monien muiden elämässäni meneillään olevien haasteiden keskellä saattaa tämä rakkauteni päätepisteeseen uuteen ja tulevaan minut vapauttaen. Toivon että pian, jo kevään tai kesän kuluessa voin kertoa asiasta enemmän. Olen aina ollut ihminen joka ei tekemisistään etukäteen puhu, ei paljon jälkikäteenkään ja nähtäväksi jää, olisiko kannattanut pitää tämäkin postaus ihan vain omana ajatuksena siitäkin syystä että kaikki tiet eivät ole omissa käsissä. Päätin kuitenkin jakaa sen syystä että tämä työni on rakkauteni. Sitä se on ollut muiden töiden rinnalla aina mutta pöytälaatikkoon sijoittuen.

Lahjasta onnelliseksi

mutta toisin kuin otsikon perusteella luulisi.

Pohjustusta kohti ydinasiaa, vihreää villamattoa, vuosia sitten hankkimaani, rakasta, mutta väliaikaista. Monet vuodet se oli ilonani työhuoneessani kunnes jostain syystä sen vuosiksi varastoin. Ja kun remontti valtasi koko talon siirsin sen väliaikaiseen suihku/työtilaani.

Pehmeä vihreä  läsnäoleva oli runoissani ja ideoinneissani kuin ystäväni, mutta väliaikaisesta väliaikaiseen kulkeva, ei koskaan varsinaisesti kotiini sijoittuva.

Ja kun kävi niin että joku toinen siihen ihastui ja halusi sen kotiinsa, oli mietittävä, onko rakkaus omistamista vai antamista. Mieleeni nousi muistikuva lapsuudesta, istuin aamuauringossa, minä, pieni tyttö samanlaisella matolla, ikkunan edessä onnellinen. Se muisto on enemmän kuin omistaminen. Ja juuri tänään kun alkukevään aurinko osui tuohon vihreään, tunsin kuinka se kertoi samaa tarinaa muistoni kanssa.

Tajusin kuinka minun kiintymykseni liittyi enemmän tunne/muistikuvaan ja hänellä joka siihen ihastui, pysyvyyteen ja kotiin sitä täydentämään.

Siksi sanon sinulle, tiedät kuka, ole hyvä, tämä matto on sinun ilosi, lahja minun onnellisuuteni <3

10.3.2016

Palava tuli

onko missään suurempi

kuin siinä

mikä sytyttää tuulessa

syvyyden mikä ei ole

osoitettavissa.

(Emh – Tien katse)

23.1.16

Paikassa missä mikään ei salli koskettaa, valo jää kaukaiseksi

eikä mikään ääni uskalla esiin.

Laskee askeleensa kuin joku toinen ne laskisi, kuulee hengityksensä

kuin joku toinen sen kuulisi

ja hienovaraisuuteen katoaa se mitä ilman ei elä.

Painan muistiin sen mitä en voi sanoittaa, rasitan sen kantavuutta

piirtyä esiin silloin kun merkitys lankeaa

kuin varjo vahvana.

Sillä muistin vastuu on sen vapaudessa eikä sitä voi sitoa hetkeen

sulkematta sen suuruutta kuvittaa koko tarina.

(Emh – Tien katse)