Kun työtään kuuntelee

Jotain on valmistumassa mutta hyvin hitaasti. On pitänyt kuunnella käsillä olevaa minkä jo kertaalleen valmiiksi luulin tehneeni. Mutta työ vaati kuuntelemaan omaa ääntään ja niin tein. Kuulin siinä jo ohi menneen, en ollut julkaisemisen kanssa samaa mieltä, sillä se sanoitti vielä. Ja se sanoitti ihan muuta mitä olin ajatellut ja päätin kuunnella sitä mutta en loputtomiin.

Tien katse – runokokoelmani viimeistely oli käsillä. Ja se on käsillä jälleen. Se täydensi itse itseään, vähensi pois sen mikä ohi meni.

Toivon että elämä antaa monien muiden elämässäni meneillään olevien haasteiden keskellä saattaa tämä rakkauteni päätepisteeseen uuteen ja tulevaan minut vapauttaen. Toivon että pian, jo kevään tai kesän kuluessa voin kertoa asiasta enemmän. Olen aina ollut ihminen joka ei tekemisistään etukäteen puhu, ei paljon jälkikäteenkään ja nähtäväksi jää, olisiko kannattanut pitää tämäkin postaus ihan vain omana ajatuksena siitäkin syystä että kaikki tiet eivät ole omissa käsissä. Päätin kuitenkin jakaa sen syystä että tämä työni on rakkauteni. Sitä se on ollut muiden töiden rinnalla aina mutta pöytälaatikkoon sijoittuen.